Tulostimella saa kaikkea hienoa aikaiseksi. Tein vaatteisiin ommeltavia lappusia, joihin siis tulostin siirtotulostuspaperille wordilla tekemäni kuvat. Ne sitten vaan siliteltiin ja laput on valmiit. Melko helppo homma, mutta silitys oli kyllä hieman hidasta, kun yksitellen piti joka lappu silittää. Mutta niistä tuli ihan kivoja, joten homma kannatti. Tein vähän kaikenlaisia, kun en osannut päättää, mikä olisi kivoin. Lasten vaatteisiin voisi eläinaheisia tehdä vielä lisää. Lappuihin käytin paikallisesta kangaskaupasta ostamaani puuvillanauhaa, joka ei purkaudu. Valkoista ja luonnonvalkoista. Valitan kuvien tummuutta, kun illalla niitä kuvailin. Tulostelin myös yhden avaruusaluksen pipokokeiluun, mutta siitä lisää myöhemmin, jos kokeilu onnistuu nimittäin.